Tapahtumia

Hyvinvoinnin välitystoimisto järjestää yleisölle avoimia tapahtumia kuten seminaareja ja työpajoja. Lukuvuonna 2015-16 tarjosimme yhteensä 15 seminaaria osallistavan taiteen tuotantoon liittyvistä aiheista Jyväskylässä, Lappeenrannassa ja Turussa. Seminaarit olivat kaikille avoimia ja ilmaisia. Syksyllä 2016 ja keväällä 2017 järjestimme omien tilaisuuksien sijaan enemmän yhteistyötilaisuuksia rajatuille kohderyhmille mm. Taiken, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten sekä A-Klinikkasäätiön kanssa.

Tulossa:

  • Soveltuuko taide? Keski-Suomen HVVT-hankkeen päätöstilaisuus  perjantaina 24.11. klo 10-15 Jyväskylän yliopistolla

SOVELTUUKO TAIDE? –seminaari Jyväskylän yliopistolla (Musica) 24.11. klo 9.30-15.15.

Mitä yhteistä on taiteella, sosiaali- ja terveysalalla sekä liiketoimintasuunnitelmalla? Tätä kysymystä on tutkittu perusteellisesti kolmivuotisessa ESR-rahoitteisessa Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeessa. Haluamme nyt esitellä mitä saimme selville, ja mihin tämä kaikki mahdollisesti johtaa.

Kutsumme sinut osallistumaan kanssamme Soveltuuko taide? -seminaariin perjantaina 24.11.2017 klo 9.30-15.15 Jyväskylän yliopistolle, Musica-rakennus. Luvassa on mm. taiteen soveltavan käytön työpajoja sekä keskustelupaneeli, jossa kohtaavat sote-alan ammattilainen, taiteilija sekä palveluliiketoiminnan ja rahoitushankinnan asiantuntija.

Soveltuuko taide? -seminaarin järjestävät Humak, Jyväskylän yliopisto sekä Osuuskunta Kuje. Seminaarin tarkoituksena on tuoda Hyvinvoinnin välitystoimisto -hanke Keski-Suomen osalta päätökseen, ja lisäksi avata hankkeen työn hedelmien tulevaisuuden näkymiä. Hankkeen päättyessä Humak ja Jyväskylän yliopisto siirtyvät taka-alalle ja Osuuskunta Kuje tulee olemaan tulevaisuuden välitystoimiston alueellinen toimija Keski-Suomessa.

Ilmoittaudu seminaariin ja kahteen työpajaan 19.11. mennessä oheisen linkin kautta: https://link.webropolsurveys.com/S/4CF3786B766D1D68

  • Hankkeen loppuseminaari 18.-19.1.2018 yhteistyössä Artsequal -hankkeen kanssa Sibelius-Akatemian T-talolla Helsingissä.

2016 – 2017 järjestetyt tapahtumat

  • 12.5.17 Tatun ja Soten Kevätjuhla, Tieteiden talo, Helsinki

> Jyväskylä

  • 20.1.17 Tietoisku sopimuksista ja tekijänoikeuksista
  • 17.2.17 Tietoisku verotuksesta ja työnteon muodoista (osk, ry, yritys)
  • 17-18.3.17 Rahoitusta rohkeille vol. 2 Seminaari rahoituksesta, ansainnasta  ja uusista mahdollisuuksista

> Kaakkois-Suomi

> Turku

  • 14.-15.9.16 Nuoret, tulevaisuus – Seilin leiri (Omasi-hankkeen kanssa)
  • 22.9.16 Puheenvuoro TaideART-hankkeen seminaarissa
  • 29.9.16 Päihdetyöntekijät (A-klinikkasäätiön kanssa)
  • 7.2.2017 klo 9.30-11.30 Soveltavan taiteen etiikka –seminaari, Joukahainen-sali, Lemminkäisenkatu 30
  • 10.3.17 Markkinointitapahtuma

 

2015 – 2016 järjestetyt tapahtumat

> Jyväskylä

Avoimet perjantaiseminaarit klo 10-14.

Jyväskylän yliopisto.

> Kaakkois-Suomi

Avoimet perjantaiseminaarit

Saimaan AMK, Skinnarilankatu 36.

> Turku

Avoimet perjantaiseminaarit ja neuvontatilaisuudet

SparkUp Turku, Tykistökatu 4b

Tunnelmia Turun Spark Upissa 12.2.2016 järjestetystä Tuotteistaminen ja palvelumuotoilu -seminaarista.
Tunnelmia Turun Spark Upissa 12.2.2016 järjestetystä Tuotteistaminen ja palvelumuotoilu -seminaarista.

Uutiset