FAQ – Alueellinen välitystoiminta ja brändiluotsi

Hyvinvoinnin välitystoimiston yhteiskehittäminen

Hyvinvoinnin välitystoimisto hakee parhaillaan alueellisia välitystoimijoita eli tuottajia ja taide- sekä kulttuurialan ammattilaisia yhteiskehittelyjaksolle. Heidän joukostaan valitaan lisäksi brändiluotsi koordinoimaan valtakunnallista välitystoimistoverkostoa.

Tässä muutamia eniten kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia niihin.

Mitä Hyvinvoinnin välitystoimisto tekee?

Hyvinvoinnin välitystoimisto on vuoden 2017 lopussa päättyvä ja vuonna 2015 alkanut valtakunnallinen ESR-hanke. Hankkeen tavoitteena on konkreettinen taidelähtöisiä palveluita hyvinvointialalle välittävä toimisto, joko tuo yhteen palveluiden tuottajat ja asiakkaat, verkostoi toimijat sekä auttaa mm. palveluiden tuotteistamisessa, asiakkaiden löytämisessä ja myynnissä eli välittää palveluita asiakkaille. Tulevaisuudessa alueelliset välitystoimistot muodostavat valtakunnallisen verkoston.

Mitä alueellinen välitystoimisto tekee?

Alueelliset välitystoimistot voivat toimia missä päin Suomea tahansa. Ne verkostoivat oman alueensa toimijoita, tuovat yhteen asiakkaat ja palvelun tuottajat sekä auttavat alueensa toimijoita tuotteiden kehittämisessä ja paketoinnissa. Tukea työhönsä he saavat valtakunnalliselta verkostolta, jota koordinoi brändiluotsi.

Mitä brändiluotsi tekee?

Brändiluotsi koordinoi valtakunnallista välittäjä verkostoa. Koordinointityön ohella luotsi verkostoituu muiden alan toimijoiden kanssa valtakunnallisesti sekä kansainvälisesti, etsii uusia rahoituskanavia sekä potentiaalisia asiakkaita, kehittää toimiston toimintaa ja osallistuu myös julkiseen keskusteluun taiteen hyvinvointivaikutuksista.

Mistä rahat?

Kenellekään ei siis ole varattuna valmista palkkarahaa, vaan tulot tulevat muodostumaan mm. välitysprovisioista, myydyistä palveluista, koulutusmaksuista, luentopalkkioista ja konsultaatiopalkkioista. Myös apurahoja ja hankerahoja tullaan hakemaan.

Kuka voi hakea mukaan yhteiskehittelyjaksolle?

Valitsemme yhteiskehittelyjaksolle ja tuleviksi alueellisiksi välittäjätoimijoiksi taide- ja kulttuurialan ammattilaisia. Aikaisempi kokemus taidelähtöisten palveluiden viemisestä mm. sote-sektorille, hyvät yhteistyöverkostot ja oman alueen toimijoiden tuntemus katsotaan eduksi. Toimija voi ottaa välitystoiminnan yhdeksi toiminta osa-alueeksi tai keskittyä pelkkään välitystoimintaan. Linkki hakuun https://www.lyyti.fi/reg/HVVT2018.

Kuka voi hakea brändiluotsiksi?

Kun tulee valituksi yhteiskehittelyjaksolle, voi sen jälkeen hakea brändiluotsiksi. Ylemmässä kysymyskohdassa mainittujen kriteerien lisäksi eduksi katsotaan kokemus yritystoiminnasta ja liiketoiminnasta, referenssit myynnistä ja markkinoinnista sekä halu sitoutua pitkäjänteiseen kehittämistyöhön (koskee myös alueellisia toimijoita 🙂 ).

Mitä yhteiskehittelyjaksolla tapahtuu?

Koska tavoitteena on saada aikaan taloudellisesti kestävää toimintaa ja edistää taiteilijoiden ja luovien toimijoiden työllistymistä, tullaan iso osa yhteiskehittelyjaksosta käyttämään ansaintalogiikan ja organisaatiomuodon rakentamiseen. Vaikka tavoitteena on saada asiakkaat maksamaan palveluista, ei apuraha- tai hankerahoitusta suljeta pois, koska niitä tarvitaan jatkokehittämiseen sekä joidenkin kohderyhmien palveluiden takaamiseen.

Tässä muutamia osa-alueita

        • HVVT tilannekatsaus
        • Pilotointien tulokset
        • Toimijat esittäytyvät, esittelevät alueensa ja potentiaaliset kärkitoimijat
        • Välitettävien tuotteiden/ tuottajien valinnan kriteerit, odotukset, sitoutuminen
        • Osallistumisen mallit ja sopimukset
        • Toiminnan kannattavuus, riskit ja ennakointi
        • Rahoitus
        • Toiminnan pyörittämiseen vaadittavat resurssit (osaaminen, raha, aika)
        • Toimijoiden vastuut ja velvollisuudet
        • Toiminnan säännöt
        • Keskeisimmät kohderyhmät
        • Myyntikanavat
        • Markkinointi- ja viestintäsuunnitelma
        • Brändi
        • Laadunvarmistus
        • Lanseeraussuunnitelma

Lisäksi osallistujilla teetätetään erilaisia välitehtäviä.

Tarvitseeko alueellisella toimijalla olla omia tuotteita?

Alueellinen toimija voi välittää pelkästään muiden palveluntarjoajien palveluita tai siinä ohessa myös omia tuotteitaan.

Tarvitseeko taustalla olla toimiva yritys?

Ei tarvitse olla yritystä valmiiksi, mutta siitä voi olla hyötyä. Selvitämme yhteiskehittelyjaksolla, mikä organisaatiomuoto palvelee parhaiten yksittäisiä toimijoita, mutta myös valtakunnallista verkostoa. Se saattaa olla osuuskunta tai yritys tai joku muu. Joka tapauksessa raha tulee liikkumaan ja siksi tarvitaan mm. laskutusmahdollisuus.

Onko yhteiskehittelyjakso maksullinen?

Yhteiskehittelyjakso on maksuton. Matkat, syömiset ja mahdolliset yöpymiset toki jokainen osallistuja maksaa itse.

Missä yhteiskehittelyjakso pidetään?

Helsingissä.

Humakin rooli?

Humakilla tulee jatkossakin olemaan rooli Välitystoimiston toiminnassa. Tämä suunnitellaan ja sovitaan kehittelyjakson yhteydessä. Humak pidättää itsellään oikeuden olla valitsematta hakijoiden joukosta brändiluotsia.

Lisätietoa: Minna Taipale, 020 7621 373/ minna.taipale@humak.fi

Huomio alueellisesta välitystoiminnasta ja brändi- luotsaamisesta kiinnostuneet!

Tule mukaan juurruttamaan Hyvinvoinnin välitystoimiston toimintaa!

Parhaillaan menossa oleva haku alueellisten toimijoiden löytämiseksi löytyy tämän LINKIN takaa. Hakuaikaa jatkettu 13.8. saakka. Haussa etsimme toimijoita välittäjiksi paikallistasolla, osana valtakunnallista verkostoa. Valitut toimijat olisivat siis alueellisia yhteyspisteitä, jotka voisivat välittää asiakkaille niin omia kuin muiden alueensa toimijoiden palveluita.

HAKU PÄÄTTYY SUNNUNTAINA 13.8.2017!!!

Mukaan valittujen toimijoiden kanssa järjestetään yhteiskehittelyperiodi ajalla 31.8.-1.12.17. Periodi sisältää tapaamisia Helsingissä ja etäsparrausta, mikä mahdollistaa liiketoiminnan suunnittelun sekä aidon verkostoitumisen. Yhteiskehittelyssä on mukana tulevien yrittäjien lisäksi hankehenkilökuntaa sekä ulkopuolisia sparraajia.

Lähipäivät ovat:

31.8.-1.9.2017
14.-15.9.2017
28.-29.9. 2017
19.-20.10.2017
2.-3.11.2017
16.-17.11.2017
30.11.-1.12.2017

Lähipäivien sisällöt mm:

  • HVVT:n tilannekatsaus ja pilotoinneista saadut tiedot
  • Osallistujien esittäytyminen, alueiden esittelyt, kärkituotteet
  • Organisoituminen – mikä tulee tulevan välitystoimistoverkoston liiketoimintamuodoksi
  • Talous
  • Myynti ja markkinointi

Alueellisten toimijoiden lisäksi haemme Hyvinvoinnin välitystoimisto -brändille sekä verkostolle luotsia. Brändiluotsin tehtäviin tulevat kuulumaan mm. verkoston ylläpito, koordinointi sekä verkoston jäsenten sparraus tarvittaessa, rahoitukseen liittyvät tehtävät, lisäksi laadunvalvonta (välitettävät tuotteet), viestintä ja yhteistyö verkoston ulkopuolella.

Brändiluotsi valitaan yhteiskehittelyjaksolle valituista toimijoista.

 

Lisätietoa: Minna Taipale: minna.taipale@humak.fi, 020 7621 373

Lisää aiheesta:

FAQ – Alueellinen välitystoiminta ja brändiluotsi

Lisätietoa hvvt-hauista

Brändiä luotsaamaan?

Hae mukaan Hyvinvoinnin välitystoimiston alueelliseksi toimijaksi

Brändiä luotsaamaan?

Hyvinvoinnin välitystoimisto avaa syksyllä (osana yhteiskehittelyjaksoa) brändiluotsi -haun, jossa etsitään valtakunnalliselle välittäjäverkostolle koordinoijaa.

Brändiluotsin tehtäviin tulevat kuulumaan mm. verkoston ylläpito, koordinointi sekä verkoston jäsenten sparraus tarvittaessa, lisäksi laadunvalvonta (välitettävät tuotteet), viestintä ja yhteistyö verkoston ulkopuolella.

Valitulta toimijalla tulee olla laajat yhteistyöverkostot, kaupallinen ote sekä ansainta ja talous kunnossa. Toimija voi olla myös yksi välittäjistä (ks. välitystoiminnan jatkajat). Koordinointi ja luotsaaminen toteutetaan yhteistyössä Humanistisen ammattikorkeakoulun kanssa.

Mukaan hakevien tulee osallistua myös alueellisten toimijoiden hakuun!

Humanistinen ammattikorkeakoulu pidättää oikeuden olla valitsematta brändiluotsia hakijoiden joukosta.

Hyvinvoinnin välitystoimisto etsii myös parhaillaan jatkajia välitystoimintaan. 8.5.- 13.8.2017 auki olevassa haussa etsitään toimijoita välittäjiksi paikallistasolla osaksi valtakunnallista verkostoa.

Mukaan valittujen toimijoiden kanssa järjestetään yhteiskehittelyperiodi ajalla 31.8.-1.12.17. Periodi sisältää tapaamisia ja etäsparrausta, mikä mahdollistaa liiketoiminnan suunnittelun sekä aidon verkostoitumisen. Yhteiskehittelyssä on mukana tulevien yrittäjien lisäksi hankehenkilökuntaa sekä ulkopuolisia sparraajia. Yhteiskehittelyssä hyödynnetään hankeaikana koottua tietoa sekä parhaillaan meneillään olevista välittäjätoimintakokeiluista saatua tietoa (http://www.hvvt.fi/2017/04/13/paasiaistunnelmaa-ja-uusia-avauksia/).

Lähipäivät ovat:

31.8.-1.9.2017
14.-15.9.2017
28.-29.9. 2017
19.-20.10.2017
2.-3.11.2017
16.-17.11.2017
30.11.-1.12.2017

Hakijan toimintamuoto voi olla yritys, osuuskunta tai yhdistys. Myös yksityishenkilöt voivat hakea mukaan. Hakijoilta edellytetään olemassa olevia taide- ja kulttuurikentän verkostoja. Kokemus osallistavasta taiteesta ja taidealan liiketoiminnasta katsotaan eduksi.

Hakemuksen voi täyttää täällä https://www.lyyti.in/HVVT2018 

Lisätietoja jatkajahausta ja brändiluotsista:

Minna Taipale, minna.taipale@humak.fi, 020 7621 373

Hae mukaan Hyvinvoinnin välitystoimiston alueelliseksi toimijaksi

Hyvinvoinnin välitystoimisto -hanke päättyy vuoden 2017 lopussa ja brändille etsitään jatkajia avoimella haulla.

8.5.- 6.8.2017 auki olevassa haussa etsitään toimijoita välittäjiksi paikallistasolla osaksi valtakunnallista verkostoa.
Mukaan valittujen toimijoiden kanssa järjestetään yhteiskehittelyperiodi ajalla 31.8.-1.12.17. Periodi sisältää tapaamisia (torstai-perjantai 2 vkon välein) ja etäsparrausta, mikä mahdollistaa liiketoiminnan suunnittelun sekä aidon verkostoitumisen. Yhteiskehittelyssä on mukana tulevien yrittäjien lisäksi hankehenkilökuntaa sekä ulkopuolisia sparraajia.

Hakijan toimintamuoto voi olla yritys, osuuskunta tai yhdistys. Myös yksityishenkilöt voivat hakea mukaan.

 

Lisätietoa: Minna Taipale, 020 7621 373/ minna.taipale@humak.fi (26.6.-24.7. kysymykset voi lähettää hvvt@humak.fi)

Seuraa uutisointia HVVT:n some-kanavilla ja verkkosivuilla!

 

HAKULOMAKE LÖYTYY TÄÄLTÄ:
https://www.lyyti.in/HVVT2018

TAIKUPöhinää Kymenlaaksossa to 27.4.2017

Taikusydän, Toimintavoima OyTerveyttä kulttuurista ry ja Hyvinvoinnin välitystoimisto kutsuvat yhteiseen kohtaamisfoorumiin Kymenlaakson alueella taiteen ja hyvinvoinnin yhteyksien parissa toimivia tahoja. Tule kuulemaan ja keskustelemaan, mitä taiteen ja hyvinvoinnin saralla tapahtuu sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.

Tarvitaanko Kymenlaakson alueella verkostoa, jonka kautta edistää ja tuoda tunnetuksi taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin moninaisia yhteyksiä sekä niiden parissa tehtävää työtä? Tilaisuus on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille toimijoille! Tilaisuus järjestetään Kuusankosken Taideruukin Pato Klubilla, osoitteessa Kyminkatu 2.

Ilmoittautumiset 20.4. mennessä:
Toimintavoima, * teatteri- ja draamatoimintaa *
Piia Kleimola, p. 040 5488016 (myös tekstiviestillä) piia.kleimola@toimintavoima.fi / Facebook Piia Kleimola

Alustava ohjelma:
klo 13:00 Taikupöhinää Kymenlaaksossa -foorumin avaus ja kuulumisia kulttuurihyvinvoinnin kentältä
Anna-Mari Rosenlöf, Taikusydän
Marja Jähi-Salo, Terveyttä kulttuurista ry
Minna Taipale, Hyvinvoinnin välitystoimisto
Pilvi Kuitu, Kulttuurikeskus PiiPoo
Tutustuminen, Piia Kleimola, Toimintavoima
klo 14:15 Kahvit
klo 14:30 Ryhmätyöskentelyä
klo 15:30 Yhteenveto
klo 16:00 Erityislasten teatteriryhmän pieni esitys Fedja-setä, kissa ja koira -teosten pohjalta.
n. klo 16:30 Foorumin päätös

Ilmoittaudu kevätjuhlaan!

Tatun ja Soten kevätjuhla – ennakkoilmoittautuminen

Jo joutui armas aika… ja hetki, jolloin juhlistamme Tatu ja Sote – Taiteen tuotanto hyvinvointityössä – toisen valmennusjakson päättymistä.

Perjantaina 12.5.2017 klo 12–15
Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6), Helsingissä.

Juhlassa päästään tutustumaan valmennustiimien upeisiin taidelähtöisiin palvelutuotteisiin, testaamaan niitä sekä kuullaan mielenkiintoinen paneelikeskustelu taiteen ja sote-sektorin liittymäpinnoista. Paneelissa keskustelemassa mm. elokuvaohjaaja Jaana Puhakka, kulttuuriasianneuvos Kirsi Kaunisharju, Humakin luovien alojen yrityshautomo Crevestä liiketoiminnan ja yrittäjyyden asiantuntija Leena Janhila, Taikesta valtakunnallinen taiteen ja hyvinvoinnin läänitaiteilija Kirsi Lajunen ja Taikusydämen Anna-Mari Rosenlöf. Puhetta johtaa taiteilija-kehittäjä Eili Ikonen. Tapahtuman osallistujilla on ainutlaatuinen tilaisuus verkottua hyvinvointitaiteen tekijöihin ja asiakkaisiin.

Juhlassa on mukana myös Manchesterista Ian Mac. Hänellä on oma teatteri ja hän on tehnyt paljon draamaa mm. vankien ja muiden erityisryhmien kanssa. Ian Macin toimintaan voi tutustua täällä http://www.judetheatrecompany.co.uk/.

Sitovat ennakkoilmoittautumiset 4.5. mennessä oheisen linkin kautta https://www.lyyti.fi/questions/a35a6413d6

Kevätjuhlaohjelma:

12.00–12.15   Tervetuloa!

12.15–12.45 Ian Mac

13.00–14.00 Paneeli & keskustelua

14.00–15.00 Työpajat

Osallistujilla on mahdollisuus tutustua tuotteisiin maistiaistyöpajoissa sekä esittelypöydissä. Näistä tulee tarkempi tieto ilmoittautuneille.

Juhlaan järjestetään bussikuljetus Etelä-Karjalasta ja Jyväskylästä. Osallistujille tulee siitä tarkempi tieto ilmoittautumisen jälkeen.

Lisätietoa:
Oona Tikkaoja, 020 7621 213, oona.tikkaoja@humak.fi (Turun seutu)
Minna Taipale, 020 7621 373, minna.taipale@humak.fi (Kaakkois-Suomi)
Sanna Pekkinen, 020 7621 219, sanna.pekkinen@humak.fi (Jyväskylä)

Facebookissa https://www.facebook.com/events/146820069155108/

Lämpimästi tervetuloa!

Haluatko tehdä liiketoimintaa osana Hyvinvoinnin välitystoimistoa?

Hyvinvoinnin välitystoimisto -hanke päättyy vuoden 2017 lopussa ja brändille etsitään jatkajia avoimella haulla.

8.5.- 6.8.2017 auki olevassa haussa etsitään valtakunnallista brändijohtajaa ja paikallisia välitystoimistoja.

Mukaan valittujen toimijoiden kanssa järjestetään yhteiskehittelyperiodi ajalla 1.9.-30.11.17. Periodi sisältää tapaamisia ja etäsparrausta, mikä mahdollistaa liiketoiminnan suunnittelun sekä aidon verkostoitumisen. Yhteiskehittelyssä on mukana tulevien yrittäjien lisäksi hankehenkilökuntaa sekä ulkopuolisia sparraajia.

Hakijan toimintamuoto voi olla yritys, osuuskunta tai yhdistys. Myös yksityishenkilöt voivat hakea mukaan.

Seuraa uutisointia HVVT:n some-kanavilla – lisää tietoa hausta tulossa huhtikuun aikana!

Osaamisesta tuotteeksi – henkilökohtaista neuvontaa

Tatun ja Soten Neuvontaklinikka tulee taas!

Henkilökohtaisia, ilmaisia neuvonta-aikoja soveltavan taiteen tuotteistamiseen ja liiketoimintaan tarjolla Turun SparkUpissa (Tykistökatu 4, Turku) perjantaina 10.3. 2017 välillä 13-16.

Tarjolla on kymmenen 30 minuutin neuvonta-aikaa. Ilmoittautuminen 7.3.2016 kello 23:59 mennessä. Vahvistamme pääsysi klinikalle ja tarkan neuvonta-ajankohdan 8.3. Jos sinulla on erityistoiveita klinikka-ajankohdasta, voit esittää sen alla olevassa kentässä. Toteutamme pyynnöt mahdollisuuksien mukaan.
Klinikalla osallistavan taiteen ja sosiaali- ja terveysalan rajapinnassa työskentelevät tai alalle pyrkivät voivat saada henkilökohtaista apua siinä, miten oma osaaminen paketoidaan myytäväksi tuoteeksi. Neuvontaa annetaan kaikille erilaisille toimijoille kuten yhdistyksille, yrittäjille ja osuuskunnille. Voit saapua yksin tai tiimisi kanssa.
Lämpimästi tervetuloa!

Ilmoittaudu viimeistään 7.3. osoitteessa https://www.lyyti.in/neuvonta10-3-17 

Tutkittua tietoa viime vuoden tuotteista

Humakin opiskelijat Ella Metsälä, Anu Rantonen ja Nina Leskelä arvioivat osana opinnäytetyöopintojaan lukuvuonna 2015-16 syntyneitä tuotteita. Viime lukuvuonna kehitettiin kaikkiaan 15 tuotetta, joista tähän tutkimukseen valittiin kuusi pidemmällä olevaa tuotetta. Tutkimusmateriaali on koottu tutkimukseen osallistuneiden palvelutuotteiden asiakkailta, ostajilta/vastaanottajilta ja palveluntuottajilta. Asiakkaiden ja ostajien palautteet kerättiin kyselyiden ja haastattelujen avulla ja tuotteiden kehittäjiä haastateltiin ryhmänä sekä yksilöinä. Palveluntuottajista haastateltiin yhteensä 10 henkilöä ja tuotteiden tilaajista/ostajista kuutta.
Arvioinnin kysymyksiä olivat: mitä ongelmia soveltavan taiteen alalla on ja miten näitä ongelmia voitaisiin ehkäistä tai ratkaista? Ja toisaalta, miten parantaa taidetuotteiden myyntiä ja arvoa asiakkaiden/ostajien silmissä Tutkimuksen mukaan asenteet taide- ja kulttuuriosallisuutta kohtaan ovat selvästi muuttumassa myönteisemmiksi, mutta haasteita soveltavan taiteen kannattavalle toiminnalle asettavat erityisesti hankala taloustilanne sekä kova hintakilpailu. Sote-alalla kulttuurialan toimijoiden on erittäin haastavaa saada palkkaa, joka vastaisi annettuja resursseja. Tuotteen arvoa ei aina ymmärretä, mikä osaltaan hankaloittaa myös tuotteen hinnoittelua. Työryhmän sitouttaminen projektiin on haastavaa, ja toisaalta myös ilmaista työvoimaa hyödynnetään taidepajoissa ammattilaisten kustannuksella.

Taloudelliset haasteet

Tutkimustulosten perusteella työpajojen hintojen nostaminen työtuntien kattamiseksi ei ole mahdollista, joten tuloja tulisi saada muuta kautta. Apurahat, hankerahoitus, sponsorit, yhteistyökumppanuudet, myyntitulot, joukkorahoitus nähtiin tutkimuksessa rahoitusmahdollisuuksina. Vaihtoehdot yrittäjyydelle ja laskutuspalveluille kiinnostavat haastateltavia: osuuskunnat sekä yhteisöllinen yrittäjyys koetaan mahdollisuuksina toiminnan organisoimiseksi.

Sote-alan tuomat haasteet

Yhteistyö taiteilijoiden ja sote-henkilöstön välillä koettiin haastavaksi, mikä osaltaan vaikeuttaa myyntiä ja tuotteistamisprosessia. Haasteena ovat mm. eri kenttien terminologian merkitykset sekä erilaiset suhtautumistavat soveltavaan taiteeseen. Sote-organisaatioiden henkilökunnan suhtautuminen soveltavaan taiteeseen vaikuttaa soveltavan taiteen projektien onnistumiseen. Soveltavan taiteen kentän kehittymisen edellytyksinä on opetettava ostajia ostamaan ja palvelujen tulee olla helposti ja vaivattomasti löydettävissä esimerkiksi soveltavan taiteen verkkokaupassa.
Sote-alan byrokraattisuus ja jäykkyys nousi myös tutkimuksessa esille. Suhtautuminen kokeileviin soveltavan taiteen muotoihin vaihtelee, ja monissa paikoissa perinteisimpiä soveltavan taiteen muotoja, kuten työpajoja ja taidetuokioita, uskalletaan ottaa helpommin vastaan. Olennaista olisi soveltavan taiteen näkyväksi ja selkeämmäksi tekeminen niin rahoittajille, asiakkaille kuin kaikille muillekin kentän toimijoille, terminologian yhtenäistäminen, avoin dialogi rahoittajien ja taiteen toimijoiden kesken sekä sote-sektorin rakenteelliset uudistukset.

Tuotteiden markkinointi ja brändi

Tehokkaimmaksi markkinointiväyläksi havaittiin suora yhteydenotto (sähköposti + puhelu) sekä f2f-markkinointi. Hyvin rakennetut nettisivut antavat toimijasta vakuuttavan kuvan. Uskottava, hyvin aukikirjoitettu tuote on helpompi myydä. Siispä nettisivuilla kannattaa selittää toiminnan idea ja vaikutukset mahdollisimman ytimekkäästi ja ymmärrettävästi. Word to mouth -markkinointi on oikein hyödynnettynä tehokas ja edullinen tapa tuoda tuotteita entistä paremmin esille. Suosittelujen voima on parempi kuin minkään muun markkinointikeinon, varsinkin jos suosittelu tulee omalta tutulta tai luotettavalta auktoriteetilta.

Tuotteen myynti, rahoitus ja hinnoittelu

Tyypillinen tapa rakentaa hinnasto on rakentaa ensin peruspaketti, jolle voi lisämoduuleiden avulla räätälöidä asiakaskohtaisen hinnan. Näkyvä hinta konkretisoi tuotetta ja sen sisältöä asiakkaalle, madaltaen ostopäätöksen tekemisen kynnystä ja mahdollisen riskin tunnetta. Eri laajuisille työpajakokonaisuuksille voi luoda erilaiset hintakategoriat. Tutkimuksessa korostetaan, että on erittäin tärkeää tutustua potentiaalisen asiakkaan toimintaan. Myyntiä kannattaa ajoittaa niin, että tuotteen toteutus pääsisi osaksi organisaation vuosisuunnitelmaa ja sitä kautta budjettia. Tarkasti kohderyhmän mukaan spesifioidun tuotteen myyminen on usein helpompaa, kuin sellaisen, jolla yritetään tarjota ”kaikkea kaikille”. Mikäli tuote personoidaan kohderyhmälle juuri sopivaksi, sen myynti kyseiseen ryhmään kuuluville ihmisille käy sujuvammin.

Taiteen hyvinvointivaikutukset

Tutkimuksessa todetaan, että tuotteiden hyvinvointivaikutusten mittaaminen on tärkeää tuotteiden myynnin, vakuuttavuuden ja apurahojen hankkimisen näkökulmista. Jotta soveltavan taiteen vaikutukset ymmärrettäisiin laajemmin ja kenttä vakiintuisi, olisi tärkeää tutkia ja raportoida tuotteiden hyvinvointivaikutuksia säännöllisesti.

Rahoitusta rohkeille

Tervetuloa Rahoitusta Rohkeille – keskustelutapahtumaan!

Tule kuulemaan ajankohtaista tietoa luovan alan yksityisestä rahoituksesta sekä tavoista tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Saat konkreettisia vinkkejä siihen, miten voisit kehittää juuri sinun projektisi, tuotantosi tai toimintasi rahoitushankintaa. Päivän innostavat alustajat tarjoavat sinulle osaamistaan ja kokemuksiaan hyödynnettäväksi niin joukkorahoituksen, toimialarajoja ylittävien yhteistyön mallien, investointimahdollisuuksien kuin tulorahoituksenkin teemoista. Tapahtuma on samalla oiva mahdollisuus keskustella ja luoda verkostoja muiden tuottajien, rahoitusosaajien ja alan toimijoiden kesken.

Tarjoamme päivän aikana kasvissosekeittolounaan Aalto-salin tiloissa klo 12-13.
Lisäksi tarjolla on kahvia ja haudutettua teetä porkkanapiirakan kera.

10.00 Tervetuloa – Pauliina Lapio, Taike & Jouni Kärkkäinen, Humak

10.15 Miksi brändit sponsoroivat? – Miikka Vahtera, CEO Malja®

11.00 Luovan alan yritysten rahoitushaasteiden ratkaisuja – Miikka Liimatainen, Partner Manager @Fundu

11.30 Kuinka opin rakastamaan joukkorahoitusta? – Mikko Järvinen, Jyväskylän meininki: A Punk Documentary

12.00 Lounas & verkostoitumista, Kasvissosekeitto + sämpylä, kahvi/tee + porkkanapiirakka

13.00 Creative interventions; health and culture coming together – Wendy Gallagher, Arts for Health Partnership Manager, Whitworth and Manchester Museum, University of Manchester

14.00 Yllätysohjelma: Off/Balance

14.20 Päivän osallistava yhteenveto – Pauliina Lapio, Taike & Jouni Kärkkäinen, Humak

Ilmoittaudu viimeistään 7.3.2017.
Paikkoja rajoitetusti 160:lle nopeimmalle.

www.lyyti.fi/reg/Rahoitusta_Rohkeille_3190

RahoitustaRohkeille 17.3 Jyväskylä esite